Löydät meidät myös Facebookista:

Suomen pienet amerikanpaimenkoirat

© 2018 Suomen pienet amerikanpaimenkoirat ry

Näppärä kaveri perinteisiin harrastuksiin

Pieni amerikanpaimenkoira on kasvattanut suosiotaan maailmalla etenkin agilityharrastajien parissa. Tämä näppärä paketti taipuu kuitenkin moneen ja on varmasti oivallinen harrastus- ja kisakaveri niin agilityssä, tokossa kuin rally-tokossa - ja esimerkiksi myös koiratanssissa!

Luonnollinen valinta paimennukseen

Rodun lähtökohdat ovat vahvasti työkoirissa ja paimennuksessa. Sitä onkin käytetty etenkin lampaiden ja vuohien paimennukseen, mutta myös nautatiloilla. Rotua onkin kehitetty luontaista paimennusvaistoa vaalien.

Luontoon ja lenkille!

Pienen amerikanpaimenkoiran jalostuksessa on tavoiteltu helposti omistajansa mukana kulkevaa näppärää pikkukoiraa. Nämä koirat kiintyvät voimakkaasti perheeseensä ja nauttivat valtavasti yhdessä tekemisestä ja liikkumisesta. Sinnikkyytensä ja ketteryytensä ansiosta nämä kaverit ovat loistava valinta luonnossa viihtyvän ja liikkuvan ihmisen seuraksi.

Näyttelyharrastus

Vuoden 2018 alusta pienillä amerikanpaimenkoirilla on ollut oikeus osallistua näyttelyihin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now